Teollisuushallin suunnittelu

huhtikuu 20, 2018 09:41 by Admin
Oletko suunnittelemassa itsellesi omaa teollisuushallia? Silloin sinun kannattaa jatkaa lukemista ja tarkistaa, oletko muistanut seuraavat, teollisuushallin suunnittelussa oleelliset asiat.

Teollisuushallin suunnittelu alkaa päämittojen ratkaisemisesta. Tuotantokoneet tarvitsevat luonnollisesti tietyn pinta-alan, mutta on tärkeää muistaa, että lisäksi tarvitaan riittävästi työtilaa niiden ympärille.
 
Yksi tarkkaan mietittävä asia on hallin sisäkorkeus. Suuri korkeus parantaa sisäilman laatua, mutta myös nostaa lämmityskustannuksia. Yleensä korkeuden määrittää hallissa käsiteltävien kappaleiden korkeus. 
 
Yleisin hallin muoto on suorakaide. Se on paitsi edullisin myös kaikenlaisen teollisuustoiminnan kannalta usein yksinkertaisesti se paras vaihtoehto. Suurin osa halleista on järkevintä rakentaa yhdeksi yhtenäiseksi tilaksi.
 
Toiminnan kannalta oleellista on suunnitella kulkuaukot riittävän isoiksi ja erityisesti oikeaan kohtaan rakennusta. On siis selvitettävä mistä tavara tuodaan hallin sisälle ja mistä se viedään ulos. 

Tavaraliikenteen lisäksi pitää miettiä myös henkilöliikenteen, eli työntekijöiden ja vierailijoiden kulku rakennukseen. Yleisesti ottaen henkilöliikenne tulisi suunnitella erilleen tavaraliikenteen reitiltä. 

Hallissa tapahtuva toiminta lähtökohtaisesti olla sellaista, että toimistotiloja ei tarvita. Varsin usein tulee kuitenkin eteen tilanteita, jolloin tarvittaisiin jonkinlainen tuotannosta erillinen tila vähintäänkin puheluita varten. 

Mikäli hallissa työskentelee vakituisesti useampia työntekijöitä, tulee heille lain mukaan järjestää sosiaalitilat. Näihin tiloihin kuuluvat riittävä taukotila, vessa sekä tarvittavat peseytymis- ja pukeutumistilat.

Arvioi ensimmäisenä tämä viesti

  • Currently 0/5 Stars.
  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
Kommentointi on suljettu